sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

lauantaina, marraskuuta 29, 2008

Humalaisia, valkoisia koiria ja poliiseja

MOSKU: Mikä päivä!
Olin mamman kanssa kaupungilla treenamassa monta tuntia.
Siellä oli kamala ryysis. Jonkun pikkujoulun takia.
Se taitaa olla aika pieni tyyppi, koska minä en nähnyt sitä missäään.
Ekaksi käveltiin taas Citymarketin kortteliin, jossa oli pientä tottista, kuten istumista, maahanmenoa ja perusistuntaa.
Eiku, ensiksi oltiin torilla jossa näytin ihmisille kuinka hienosti osaan seurata.
Matkalla Citymarketiin päin meinasin polttaa nenäni sellaisen maaaarsalliin.

Koko ajan mammalta tippui autonavaimet maahan. Onneksi sillä on minut. Minä hain ne joka kerta. Jopa ilman pyyntöä.
Mamma oli niin onnellinen joka kerta.

Citymarketin ulkopuolella oli iso ukko joka huusi ja riehui kamalasti. Mamma lupasi etten minä tarvitse ihan vielä puolustaa häntä, vaan hän puolustaa minua. Se tyyppi tuli jo meitä kohti ja mamma oli lähellä antaa mun hihna yhdelle naiselle että hän vie minut turvaan. Se ukkeli katteli meitä vähän aikaa ja lähti sitten toiseen suuntaan.

Me jatkettiin Sokoksen p-alueen kautta Lundiin. Ihan totta. Mamma vei minut sisälle. Sinne mammonin pyhättöön.
Siellä käveltiin vähän aikaa ja ihmiset katteli ihmeissään, mutta kukaan ei inahtanutkaan. Sitten mentiin alakertaan ja mamma otti taas muutamia tottisliikkeitä.
Kun menin maaten yksi tyttö melkein astui mun HÄNNÄLLE. Eiks ihmiset näe mitään?

Jatkettiin sieltä kaupunginpuistoon. Matkalla törmäsin samojedipoikaan. Se sanoi että se on 4,5 kuukautta vanha ja minä kerroin että olen melkein samanikäinen. Sitten painittiin vähän mutta MUN mamma keskeytti koska se samojedi tuli niin likaiseksi mun Nelsonotteesta.
Olin just löytänyt mamman avaimet (taas kerran) siellä puistossa kun sinne kaartoi poliisiauto ja pysähtyi meidän kohdalla.
Ajattelin, että nyt meitä vierähän.
Osoittautui että mamma ja toinen poliisi on tuttuja keskenään ja ymmärsin että ne puhuivat meitien koirien yhteistreeneistä.
Se oli kiva poliisi. Se silitti, rapsutti ja kehui minua.

Yksi pikkupoika luuli minua poliisikoiraksi.
Mutta mamma pilasi pojan ilon. Kertoi etten ole.
Tyhmä mamma.
Poika olisi ollut niin onnellinen pienestä valkoisesta valheesta.
Minä yritin kyllä kertoa pojalle että mun isäni on ollut poliisikoira, mutta en tiedä ymmärsikö hän.

perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Ulkotöitä riittää

MOSKU: Oltiin äsken ulkona. Mamma loi lunta ja oli äkäinen. Auto oli jäänyt kiinni ja sille piti kaivaa ränni. Lumenpinta on jäässä mutta alta pelkkää märkää mössöä. Kosteus% 150. Mamma lapioi ja urputti. Sillä on kipeä olkapää.

Minun peruskouluni jatkuu. Nyt me hinkataan vuoron perään "platz":ia ja esineen luvutusta, "loss":ia. Mun pitää maata paikalla/pitää kapula suussa yhä pitemmän aikaa. Olen aika haka molemmissa jos saan itse sanoa.
Äsken kyllä mokasin. Mamma käski "platz" ja minä tottelin. Sitten hän otti esiin ruokakuppini jossa oli valmiiksi ruokaa. Ja minä nousin.
Silloin mamma laittoi kupin takaisin kaappiin!!!
Minä heittäydyin maahan, mutta nousin taas liian aikaisin.
Tällä kertaa mamma ei ehtinyt piilottaa kuppia sinne kaappiin. Heittäydyin nurin kauheella kolinalla. Siitä tuli KLIK ja palkka.
Osaan kuulemma ajatella omilla aivoillani.
Vaikeeta onkin ajatella mamman aivoilla, tai Laran.

torstaina, marraskuuta 27, 2008

!!!

MOSKU:Mmmmtä-schäää-schanoit?

Minun minun minun

MOSKU: - Tuo on muuten MINUN leluni josta tappelette!
- Ja tuo juttu sinun suussa on mamman sormikas!

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Minusta tehdään SYLIKOIRA!

MOSKU: TIIIIIINA!!! Tee jotain. Jukka ja Manu yrittävät tehdä minusta SYLIKOIRAA. Nöyryyttävää että vielä ikuistavat minut kuvin.
Mutta katopas hanhenmarssikuvaa. Kuka mahtaa olla tuo tyyppi joka ei pysy ruodussa????
Punainen pentu on mun kaveri Yngvi, 4 kk. Se on työlinjainen kultainen noutaja.
Neljännessä kuvassa kävellään inhottavalla alustalla.

KUVAAJA: CHRISTINA MIELONEN
Lisää Christinan SOVE ja treenikuvia TÄÄLTÄ




tiistaina, marraskuuta 25, 2008

Tohvelisankari

MOSKU: Kysyitkö mitä minä en ikinä vaihtaisi pois?
Tohveleita en vaihda enkä luovuta. Enkä muita pyydystämiäni jalkineita.

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

NOUTO alkaa olla hanskassa

MOSKU: Tässä näyte mun keittiönoudosta. Ote on pikkasen huono, mutta mammalla oli niin kamala kiire kuvata. Osaan pitää kapulaa nätisti suussa kunnes tulee irtikomento, "loss".
Mamma on opettanut tuomisen vähän toisella tavalla kuin aikuisille. Niitä hän opettaa ensin pitämään kapula suussa. Minua hän opetti hakemaan kapulaa silleen että hän heitti sen koska aloin muuten pureskelemaan sitä. Nyt ollaan parina päivän pidennetty pitoa.
Tätäkin harjoitellaan klikkerillä. KLIK tulee kun osaan odottaa komentoa. Välillä tulee vaan yksi pieni nami, välillä tulee iso potti. Iso potti tulee silloin kun ihmisen mielestä koira tekee jotain erityishienosti.
Minä saan jättipotteja monta kertaa päivässä, joka päivä!

HAMPAANVAIHTOVIIKOT

MOSKU: minulla vaihtuu hampaat! Luulin ensiksi hampaidenvaihtoviikon sellaiseksi jolloin me vaihdamme hampaita keskenämme, Lara, Pedro ja minä.
En halua vaihtaa näin kauniita hampaita kenenkään kanssa.

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

SOVE läpäisty!

MOSKU: tänään oli pelastuskoirien soveltuvuustesti. Minäkin osallistuin.
Ekaksi siinä oli nolla-koira. Sitä olisi pitänyt ohittaa nätisti, mutta minä kerroin sille muutamia asioita ja koetin saada leikkimään. Se kuritti minua. Narttu tietysti!
Sitten oli paljon ihmisiä. Niille piti olla kiva.
Se jälkeen piti kävellä epämukavalla alustalla samalla kun Irkku kolisteli astiaa jossa oli kettingit. Minä en huomannut, en epämukavaa alustaa enkä kolistelua kun siellä oli niin paljon hajuja. Lopuksi Petteri ampui pari laukausta. En kiinnittänyt niihinkään mitään huomiota.
Läpäisin testin heittämällä.
Nyt saan treenata isojen pekojen kanssa!

Tämän jälkeen meillä kaikilla koirilla oli kivat yhteistreenit. Ensin mentiin ankkamarssia ympäri aluetta. Mun edellä oli kiukkunen poikasakemanni. Mutta mamma ei anna kenenkään satuttaa minua joten minua ei pelottanut. Olisin halunnut räyhätä sille vähäsen, vaan en saanut.
Sitten me koirat muodostettiin pitkä kunniakuja. Jokaisen koiran piti juosta sen läpi omistajan luokse. Minä tein maailmanennätyksen. Tulin niin kovaa että mamma meinasi mennä kumoon. Me tehtiin se oikeana luoksetulona.
Ja sitten meitä koiria kannettiin. Harjoitus sekin!
No, kohta painan niin paljon ettei kukaan jaksa nostaa!!

Lopuksi oli etsintäharjoitukset.
Minä söin luuta ja nukuin autossa kunnes tuli mun vuoro. Auto oli ihanan lämmin kun mamma piti sitä käynnissä. (Tänään on aika koleata, -5 astetta ja tuulta. Monella koiralla oli TAKKI...)
Minulle otettiin yksi maalimies ja yksi häirintäkoira, Irkun Huugo-terrieri.
En yhtään välittänyt Huugosta ja Irkusta vaan menin suoraan Petterin luo syömän ja leikkimään. Petteri on kiva.

torstaina, marraskuuta 20, 2008

Hyötykoira

MOSKU: tänään en ole tehnyt mitään.

Eilen koetin olla hyödyksi. Pyydystin hiiren pihalla ja tuli hirveesti kehuja.
Ajattelin ettei kenelläkään ole huomauttamista jos syön sen sisällä lämpimässä eikä lumihangessa. Varmuuden välttämiseksi piilotin sen kuitenkin poskeen.
Mutta mamma huomasi hiirenhännän. Se roikkui mun suupielestä. (Täytyy ensi kerralla laskostaa se paremmin.)
Livahdin mamman ohi sisälle ja tiputin hiiren eteisen lattialle. Silloin nousikin hirveä haloo.
Tuommosessa tilanteessa ihmisen nenä toimii ihme hyvin.
Jopa mamma huomasi ettei hiiri ollutkaan mun pyydystämä.

Nyt raato on jossain jemmassa ulkona. Tunnen sen hajun kun menen pihalle, mutta en ole keksinyt mihin mamma on piilottanut sen.

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Sakemanni vaihdetaan gerbiiliin

LARA: ehdotin mammalle että vaihdetaan Mosku gerbiiliin.
Tänään Mosku tuhosi yhden viherkasvin. Mamman sängyssä.
Siellä oli niin paljon multaa etten voinut mennä iltapäivänokosille.

tiistaina, marraskuuta 18, 2008

Myrskyää

LARA: ulkona on hirveä tuuli. Meiltä katkeaa sähköt vähän väliä. Radio mykistyi kokonaan. Mamma ruukaa jättää radion päälle että me voidaan kuunnella uutisia ja ajankohtaisohjelmia sillaikaa kun hän lähtee metsästämään ruokaa.
Myös meitin auto inhoaa tällaisia säitä. Tänään se tuli taksilla kotiin. Ilman mammaa. Hän tuli myöhemmin, en tiedä millä.
Sisälläkin on ollut hirveä myrsky.
Ekaksi se tuhosi yhden lampun varjostimen. On kuulemma kielletty tuhoamasta johtoja.
Olohuoneen matosta katosi loputkin tupsut ja mamman kirjasta kannet.

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Ihan tavallinen päivä

Welsh corgi-mosku

MOSKU: tänään ei mitään erikoista kerrottavaa.
Aamulla mamman auto ei käynnistynyt.
Mikään tavanomainen ei auttanut. Kahden ja puolen tunnin lämmittämisen ja akkulataamisen jälkeen mamma pääsi töihin Loviisaan. Kolme tuntia myöhässä.
Illalla auto ei käynnistynyt.
Mamma tuli laina-autolla kotiin. Ford on Loviisassa edelleen.

Kaikki fordin omistajat pääsee taivaaseen. Koska ovat jo käyneet läpi helvetin maan päällä.

Minä tein uuden ennätyksen tänään.
Suussa pysyy yksi tohveli, yksi naru-nalle ja yksi tavallinen narulelu. Yhtaikaa.

lauantaina, marraskuuta 15, 2008

Kymmenen tapaa pitää ihmisenne virkeinä

LARA&PEDRO&MOSKU: Hei kaikki koirakaverit.
Tässä muutama vihje jotta ihmisenne pysyy virkeinä.

Moskun vihjeet:
1) nappaa salamannopeasti ihmiseltä tohvelin juuri kun hän on työntämässä jalkaa siihen
2) auta tiskaamisessa, vie likaiset astiat tiskipöydältä
3) kokeile osaatko vetää pöytäliinan pöydältä ilman että kukkavaasi, lautaset, lasit ja muut tavarat kaatuu
4) piilota alusvaatteet ja sukat. Toimii parhaiten aamuisin
5) vie toista ulkokenkää pihalle kun ihminen on menossa ulos. Toimii parhaiten sateella.

Pedron vihjeet:
1) varasta banaanit pöydältä, muusaaa ne ja syö olohuoneen matolla

Laran vihjeet:
1) salakuljeta kiinni ottamasi hiiret/rotat ja puolsyödyt raadot ihmisen sänkyyn
2) Jos et mahdu sohvalle. Mene ulko-ovelle. Hauku. Kun ihminen tulee katsomaan kuka sieltä tulee, hyppää sohvalle

perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Ketteryysharjoittelua

Ne kuuluisat kellariraput.

MOSKU:Tänään pääsin mamman kanssa taas kaupungille. Käytiin ensin Maarin kentällä. Siellä oli Bosse ja hauskan näköinen musta koira (riiseni kuiskaa mamma). Me leikittiin vähän. Sitten minä hyppäsin matalalle pöydälle, istuin ja menin maaten ja sain kehuja ja namia. Kävelin lankkua pitkin ja sain kehuja. Lopuksi oli hyppy yhden laudan yli. Eka kerralla minä kävelin yli mutta sain silti kehuja. Tokaksi hyppäsin yli kuin metsäkauris. Siitä suorituksesta tuli kamalasti kehuja ja namia.
Sain olla vapaana ja katsella Bossea ja sen riiseniä. Ihmisiä juoksi, käveli ja pyöräili. En mennyt kenenkään luokse kun mamma keksi aina jotain juttua mulle.
Hiottiin myös vapaata luoksetuloa kentän laidalla. Komento on "täällä". Heti kun käännyn mammaa kohden ja kiihdytän tulee KLIK. Perillä saan palkan. Saan olla miten vaan kunhan menen mamman luokse. Tätä harjoitellaan myös kotona.
Kentän jälkeen mentiin Uusiokeskukseen. Jännä paikka. Siellä oli kauheesti kaikenlaista tavaraa hallissa ja ulkona. Lastauspalleja oli pilvin pimein. Ihmiset tekivät töitä. Me saatiin lupa "treenata" siellä. Treeni oli sitä että käveltiin paikat läpi. Sain hyppiä ja riehua vaapaasti. Oli kivaa. Kaikki kehui.
Sitten nukuin tunnin autossa Lundin p-hallissa kun mamma juoksi asioilla.
Kotona oli 30 metrin jälki jossa iltapäiväpala päässä + uutena asiana kaksi kapulanoutoa pihalla. Pidin kapulan nätisti suussa, en pureskellut sitä ja luovutin kauniisti käskystä.

Nyt olen IHAN NAATTI.

Jaa sitä piti myös mainita, että ollaan alettu opiskelemaan sellaisia pieniä puupalikoita. Niitä laitetaan joskus tulevaisuudessa jäljelle ja minun pitää löytää ne.
Mamma pitää ne esineet ensin jossain (ei kerro missä!) että niihin tarttuu oikein kunnon mammahaju.
Sitten mamma ottaa yhden esineen käteensä, saan haistaa sitä ja sen jälkeen pitää ilmaista se. Minä olen itse valinnut maahanmenon ilmaisuksi.
Siitä tulee KLIK ja palkka.
Kun olen sisäistänyt tämän homman, mamma piilottaa palikat ja mun pitää tietää mitä tehdä kun haistan ne. Palikoiden jälkeen jatketaan muilla esineillä.
Tätä treenataan ensin hyvin pienellä alueella keittiössä.

torstaina, marraskuuta 13, 2008

Peko-kokeisiin viikon kuluttua

MOSKU: Meillä on uusi sohva. Tai on se ollut jo joku viikko. Me mahdutaan kaikki neljä siihen yhtaikaa, siis mamma, Lara, Pedro ja minä. Mamma on piilottanut sen tuhannen viltin alle. En tiedä miksi.
Tänään mamma kävi jossain pelastuskokouksessa kuuntelemassa miten ruotsalaiset treenaa rauniokoiria.
Minä olen treenannut sisällä, koska nyt sataa taas sen liksäksi että ulkona on märkää ja kamalan pimeää. Minä treenaan edelleen esineiden luovuttamista, mutta nyt mamma heittää ne metrin, puolitoista. Minusta on tosi kivaa hakea ne. Komento on "apport". Sitten tulen esine suussa mamman luo ja mamma sanoo "loss". Välillä pudotan esineen liian aikaisin. Silloin ei tule "klik". Olen kokeillut monta kertaa.
Äsken mamma kokeili "platz"-komentoa silleen että hän käveli, minä seurasin perässä ja sitten hän sanoi platz.Minä heittäydyin salamannopeasti lattialle ja sain taas "klik" ja hirveesti namipaloja.
Muutamaan päivään ei ole ollut seuraamista. Nyt otettiin sekin yhden kerran. Perusistunta + yksi askel. Pysyin täsmälleen oikeassa paikassa ja istahdin nopeammin kuin valo kulkee. KLIKK ja mammuttipotti!
Tämä on koirien lottoa. Ikinä ei arvaa milloin tulee jättipotti. Tai kyllä minä jo osaan aavistaa. Se tulee silloin kun teen jotain mamman mielestä oikein hienoa. Sen jälkeen tunti loppuu.
Minä voisin leikkiä näitä leikkejä vaikka kuinka kauan, mutta mamma ei jaksa kuin korkeintaan minuutin.

22. marraskuuta pääsen pelastuskoulutuksen pääsykokeisiin.Jos läpäisen ne saan ruveta treenaamaan isojen pekojen kanssa.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008

15 minutes of fame


MOSKU: Henrik Westermark kirjoitti meidän pelastusharjoituksesta Borgåbladetissa.
Minä sain omat "fifteen minutes of fame".
Klikkaa kuvia suuremmaksi jos haluat lukea tekstit.

Tänään käytiin eläinlääkärillä.
MINULTA EI LEIKATTU KYNSIÄ. Johan sanoin!
Sen sijaan sain hirmuisen rokotecocktailin. Nyt minulla on kanssa chipsi niskassa.

Painan peräti 16 kiloa. Viisi kiloa enemmän kuin kuukausi sitten.
Eläinlääkäri sanoi että tämä on mun kovin kasvukausi ja käski mammaa olemaan tarkka ruoan suhteen etten kasva liian nopeasti.
Kehui että olen hyvässä kunnossa. Ei laiha eikä lihava. Sopiva, siis.
Syön penturuokaa, kuten pitääkin.

Saan treenata lihaskuntoa ja koordinaatiota juoksemalla itsekseni kaikenlaisessa maastossa. Kotiin mennään ennenkuin väsyn. Nukun aika paljon vielä. Mutta niin tekee Lara ja Pedrokin.
Tässä kuva minusta ja Larasta. Ollaan aika samannäköiset.

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

HEIPPA VELIPOIKA IISSÄ!

MOSKU: Haluan esittää esineet joilla minä harjoittelen. Luovutus on niin hyvin hallussa että tiedän ennakkoon milloin mamma sanoo "loss". Mun pitää kuulemma malttaa mieleni ja odottaa komentoa. No, tehdään sitten niin. Sama mulle.
Tuo punainen juttu on se kuuluisa klikkeri.

Tänään sain mamman mykäksi. (Se ei ole ihan helppoa!)
Puuhasin omiani keittiössä kun mamma vähän matkan päästä jämähti paikalleen. Sitten se sanoi "fuss".
No minähän tein työtä keskettyä ja menin istumaan siihen viereen ja tapitin mamma silmiin. Sain kamalan määrän nameja. Kehuista ei meinannut tulla loppua. Ihan punastuin.

Eilen pääsin Laran ja Pedron kanssa lenkille. Laahustettiin kuulemma kolmisen kilometriä. Minulle tuli mittariin ainakin kuusi kilometriä. Sain juosta vapaana melkein koko matkan. Ja että minä juoksin. Kaikki ojanpohjat on käyty läpi ainakin kerran. Enkä väsynyt yhtään.

Sain veljeltä kirjeen. Siihen voi kaikki tutustua Tiiannin blogissa. Osoite löytyy sivupalkissa. Siihen pääsee myös Jenidon kennelsivujen kautta.

Musta tuntuu että me ollaan hyvin samanlaisia Mörön kaa.
Mullakin on tosi hieno ääni. Tässä talossa sitä joutuu käyttämään aika paljon kun tuo ihminen ei kuule, näe eikä huomaa mitään. Turhaan en kilju. Koskaan.
Hiiren syömisestä sen verran että minulle on kerrottu niiden olevan hyvin ravintorikkaita. Niistä saa koira proteiineja ja muuta tärkeätä. Kannattaa sinunkin Mörö syödä niitä että saat lihaksia. Sitä paitsi on hauskaa kattoa ihmisreaktioita kun hiirenhäntä roikkuu suupielestä!
En ymmärrä miksei ollutkaan lupaa syödä niitä rapeita kellarihiiriä.
Mamma höpisee tuossa jotain ettei tiedä mihin ne ovat kuolleet.

Huomenna minä menen taas sinne eläinlääkäriin.
Tällä kertaa ne EIVÄT LEIKKAA MUN KYNSIÄ!!!!

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

ETSINTÄTREENIKUVIA





MOSKU: minusta tuli kertaheitolla julkkis! Olen tämän päivän Uusimaalehden etusivulla ja myöskin sisäsivulla. Lehti kirjoittaa isosti meitin eilisestä pelastustreenistä Gammelbyn vanhalla Essolla.





























Tässä Henrik Westermarkin kuvia:







-VAU mikä paikka.






















-Jokin täällä haisee...
















-Jukkahan se siellä ...Ja sillä on mukana nameja minulle.

sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008

EKAT PEKOTREENIT

MOSKU: oltiin koko päivä Gammelbyn vanhalla Essolla treenamassa isojen pekojen kanssa.
Nyt olen ihan naatti.
Ensin kierrettiin mamman ja ison poppoon kanssa maan alla. Siellä on valtavat tilat.
En uskaltanut kulkea kuvan rappuja, vaan mamma kantoi puoleenväliin, josta kävelin alas.
Huoneita oli hirmuinen määrä ja kaikkialla oli pimeetä. Ihmiset ovat tunnetusti sokeita kuin lepakot joten niillä oli mukanaan kaikennäköisiä valohärveleitä.
Joku kysyi että pelkäänkö pimeätä!!! Voi voi. Minä en pelkää MITÄÄÄÄN. (Pelleilin vaan niissä rapuissa...)
Löysin ihanan kuivan hiiren. Mamma vei sen mun SUUSTA!
Hiiren vierellä pimeässä istui yksi ukko joka syötti minulle nameja.
Sitten löysin toisenkin hiiren mamman huomaamatta. Joku Taina meni kertomaan mammalle. Yritin pakoon, mutta mamma sai kiinni. En ehtinyt syödä sitäkään hiirtä.
Mutta kellarissa löytyi kaksi muuta ukkoa jotka syötti minulle melko hyvää hiirenkorviketta.
Ylös tultiin puolipimeässä sellaisia kiertäviä ritilärappuja ja sain kauheasti kehuja.
Sen jälkeen menin autoon nukkumaan.
Kun heräsin oli pienet "tottikset" pihalla.
Sitten tuli naapurin saksanpaimenkoiratyttö ja ryppyili minulle. Minä annoin sille kyytiä ja se pakeni autoon vaikka mamma yrittää kertoa että omistaja LAITTOI sen autoon.
Lopuksi kierrettiin vielä yksi kierros kellarissa. Uskalsin kävellä kuvan rappuja. Yritin pyydystää niitä kuolleita hiiriä yhdestä korista, mutta mamma kielsi ankarasti enkä sitten viitsinyt.
Ylös tultiin taas niitä kierreportaita. Ne ovat ilmeisesti ihmisille hirveän vaikeita.Mamma kehui koko ajan minua että minä olen niin taitava.
Sanoo että kaupunkitreenit kannatti. Me ollaan treenattu Nimbustalon ritiläportaissa. Ja tietysti kuoleman kellariportaissa täällä kotona!

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

KORVATILANNE
























Minun korvat. Kuvattuina eilen 7. marraskuuta.
Me osataan muuten Mörkö-veljen kanssa taittaa korvat sekä eteen- että taaksepäin. Tehkää perässä ken osaa.
Mörköveljen korvataitoksesta on kuva Tiinan blogissa 1. marraskuuta.

perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Askarteluaamu

LARA: Moskulla on ollut kipeä maha. Eilen illalla sillä oli veto pois. Mamma alkoi huolestua. Se muistaa Henryn. Se tyyppi joka söi kiven ja joutui leikkaukseen.
Minusta oli niin mukavaa ja rauhallista kun Mosku nukkui koko illan.
Mamma huolestui vielä enemmän kun se ei halunnut ruokaakaan. En ole ikinä nähnyt mamman huolestuvan mistään mikä koskee meitä.

Kymmenen aikaan Mosku nousi kuolleista.

Aamulla oltiin taas bäkk in bisnes.
Mosku herätti meidät riverdance-esityksellä sängyssä.

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Esineen luovutus hallussa!

MOSKU: Osaan esineluovutuksen!
Mamma on onnesta soikeana.
Me ei olla treenattu esineenluovutusta kuin muutama kerta monta viikkoa sitten.
Esineenä on avaimia. Mamma haluaa että totun epämukaviin materiaaleihin.
Äsken oli esineenluovutustunti (= minuutti) esikoulussa.
Mamma pudotti avaimet maahan, minä noukin ne ja asetin nätisti mamman käteen. Siitä tuli KLIK! ja ihana kuivamahanami.
Me tehtiin sellainen 6-7 toistoa ja JOKA kerta meni hienosti. Loppupalkkana oli monta namia.
Piece of cake!

Tänään jouduin myös jäljestämään iltapäiväruokani. Mamma auttoi jäljelle kerran, muuten meni hyvin. Me ruvetaan kuulemma treenaamaan tätä joka päivä. Joka säällä!
Kyllä minä jäljestän, saas nähdä viitsiikö mamma mennä ulos räntäsateessa.

Tänään pelastuskoirien piti harjoitella sisäetsintää - mikä lie sekin juttu - Gammelbyn vanhassa Essorakennuksessa. Siitä ei tullut mitään. Aamulla kaatui fenolirekka Robin Hoodin pihalla. Alue eristettiin eikä ihmiset päässeet edes työpaikoilleen Robbariin ja uuteen ABC-asemaan.

Päivällä käytiin kävelyllä. Mentiin tallin ohi. Kaikki hevosenkokoiset eläimet oli tarhoissa. Enää ne eivät pelota minua. Ne haisee kivalle ja ne jättää ihania JÄTTIKOKOISIA namipaloja tielle.

Sain uudet valjaat tänään. Mun pentutolppavaljaat alkaa käydä pieniksi.
Mamma osti TopCaniksen Rufus-nimiset vihreät säädettävät valjaat joissa on kivoja kuvia. Sitten sain ikioman aika pehmeän purupatukan ja räminäkepin.

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Hampaidenvaihtoviikot

MOSKU: tänään pääsin mamman kanssa kaupungille.
Käytiin Maarin kentällä katsomassa pekojen tottistreenejä.Treenasin itsekin vähäsen.
Oli pimeetä ja koleaa.
Maa oli jäässä kun tultiin kotiin.

Illalla leikittiin puruleikkiä mamman kanssa.
Tykkään purra Laran juuttipatukkaa. Mamma yritti tarjota minulle mun ankan. Ihan niinkuin olisin joku vauva! Sitten leikittiin Laran juuttisäkillä. Sitäkin on kiva jahdata.
Mamma uskoo että kohta on hampaidenvaihtoviikot.En tiedä mitä se tarkoittaa. Ehkä me vaihdetaan hampaita Laran ja Pedron kanssa. Minä en halua vaihtaa mamman kanssa. Sillä on niin kummalliset hampaat.
Hampaidenvahtoviikolla ei treenata puruja.
Eipä sitten muuta.

Tässä linkki Anchorage Daily News-lehden koirablogiin ja liikuttavan tarinaan nimeltä The old man and the dog

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008

Kaikenlaista märkää

MOSKU: Vettä on riittänyt. Sisälläkin.
Tänään on toki kaunis päivä.
Mamma meni ulos tekemään minulle jäljen.
Sillaikaa Pedro kusi lattialle. Sellaisen ämpärillisen joka sotki olohuoneen ainoan maton.
Mamma sai totaalisen hepulin kun se tuli sisään.
Se lateli kamalan määrän minulle tuntemattomia sanoja.
Pedro oli ollut ulkona noin tuntia aikaisemmin. Näillä asioilla, siis pissalla ja ulkoilulla, tuntuu olevan joku yhteys.
Pedrolla on kuulemma huonot hermot. Kun sen pasmat menee sekaisin se pissii. Ihmiset ovat keksineet oikein nimen tälle jutulle. Se on sika- .. vai oliko se sijaistoiminto nimeltään.

Onneksi Pedro ei sotkenut minun pissipapereita.
Toinen hyvä juttu on se, että sillaikaa kun mamma luuttusi lattioita minun namijälki kypsyi.
Osasin ajaa sen helposti ja hienosti. Löytyi paljon nameja, lopussa oikein iso kasa niitä.

Sitten mentiin rantaan leikkimään.
En ole aikaisemmin käynyt siellä.
Riehuttiin Laran ja Pedron kanssa laiturilla.
Yöllä oli pakkasta ja laituri oli liukas.
-Se joka tippuu jorpakkoon saa itse uida maihin, uhkasi mamma.
Lara meni uimaan rannasta, ja minä menin mukaan. Lara pysähtyi kun vesi nousi maha-rajan yli. Minä en!

Mamma antoi mun juosta itseni kuivaksi kotimatkalla.
Yritin kuivatella ojanpohjalla.
Siitä tuli lieju-shortsit. Muistutin kuulemma muncheniläistä tai itävaltalaista olut-pappaa.
Puuttui vain tuoppi.
Jodlata osaan.

Mammalla on vanha haitari. Se kuului Ole-enolle. Mamma yritti soittaa sillä eilen.
Minusta se kuulosti upealta ja lauloin mukana.
Minulla on tosi kaunis ulvonta jos saan itse sanoa.

Perjantai-iltana mamma ja Lara lähti töihin.
Sipoossa oli eksynyt yksi ihminen koiran kanssa.
Ne löytyi vähän ennen keskiyötä. Joku helikopteri lämpökameran kanssa löysi.
Mikä lie härveli sekin.
Mamma ja Lara tulivat kotiin keskiyön jälkeen, ihan läpimärkinä.
Sinä yönä satoi ja tuuli kamalasti.