lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Nostalgiaa


MOSKU: - Pomo ei ole ehtinyt kuvata pitkään aikaan, joten nyt se rupesi kattelemaan "vanhoja" kuvia.
Tässä minä olen 2-kk-syntymäpäivänä. Kuva on otettu 23. syyskuuta viime vuonna. Itse olen kasvanut jonkun verran, ankka on laihtunut huomattavasti!

Eilen pomo valmistui siltä kurssilta. Nyt se on puol-vartija kun sillä on vartijan 40h-kurssi takanaan. Kolmen viikon kuluttua se menee 60h-kurssille jonka jälkeen siitä voi tulla koko-vartija mikäli se selvittää tentin.

Minulla oli talvilomaa männä viikolla, ei treenejä, ei paljon mitään. Pomo käytti meidät lenkillä iltaisin ja siinä se. Meillä oli jopa oma päivähoitaja, Anna!

Tänään treenit alkoivat taas.
Äsken käytiin reilun tunnin happihyppelyllä hankimetsässä ja nyt ramasee. Taidan mennä levyksi vähäksi aikaa.

Ja ensi lauantaina alkaa sitten tämän vuoden IDITAROD!!!
Lara on kertonut että pomo istuu liimautuneena koneeseen pari viikkoa seuraamassa kisaa. Nykyään muutamilla ajajilla on mukanaan lähetin. Nettikartalta voi sitten seurata miten ne etenevät.
Viime vuonna yksi ukko, taisi olla Martin Buser, teki jekun. Se antoi lähettimen lentokoneohjaajalle joka lähti kokeilemaan sitä. Siinä sitten maailma ihmetteli miten Buser pystyi ajamaan niin lujaa. Ja etenkin, miksi se ajoi takaisinpäin!
Kisajärjestäjiä ei naurattanut.

keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Pieni tuholainen

LARA: - Päivän moskutuhot (pomon ollessa sillä kurssilla): laatikollinen musiikkikasetteja. Sänky on kuin fakiirin piikkilauta, täynnä teräviä sirpaleita (=entisiä kasettirasioita). Kaikki on nätisti (!) nyytitetty kasettinauhoilla (=ne joilla OLI musiikkia).

maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Lemu - vai tuoksu?

LARA: - Pomo oli tänään jollain kurssilla.
Talossa leijuu kamala haju, koska pomon lähdettyä Mosku päätti tutkia lähemmin pomon pulloja. Minä olisin voinut kertoa että ne sisältää mömmöjä jotka pomon mielestä tuoksuu niin hyvälle, niin hyvälle. Mä luulen että jotkut ihmiset myös juo näitä hajuja, mutten ole ihan varma olenko ymmärtänyt oikein.
Mosku jyysti yhdestä pullosta korkin irti ja, a-vot, taloon levisi kauhea lemu. Minä meinasin pyörtyä ja pudota sohvalta. Mihinkään ei voi mennä pötköttämään kun joka paikka haisee. Olisi edes pysynyt pomon sängyssä sen pullonsa kanssa, mokoma penska.

Toisaalta tänään on myös nähty ihme.
JOPA pomo huomasi kotiin tullessaan että täällä haisee. (Vaikka se kyllä käyttää sanaa "tuoksuu")

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

lauantaina, helmikuuta 21, 2009

Löytö

- Mikä tää on?
Ai. TÄSSÄ se on, sukka jota olen etsinyt!
- Miten se on niin jäässä?

perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Ruokakokeilu

MOSKU: - Metsälenkkipäivä, pomolla sauvat !!!!!
Lara ja Pedro hävisivät hiekkakuopalla pitkäksi aikaa.

Pomo osti niille kokeeksi uutta ruokaa tänän. Orijenin "vanhuksille" tarkoitettua safkaa. Minä sain maistaa vähän.
Orijenin koiramuonat eroavat filosofialtaan muista kuivamuonista. Se perustuu lihaan, vihanneksiin ja hedelmiin suhteessa 70:30. Ajatuksena on ettei koira tarvitse ylettömästi hiilihydraatteja. Suden ruokavaliossa liha muodostaa 90 prosenttia, hilarit 10 prossaa ja ne ovat peräisin marjoista, versoista yms ei viljasta tai riisistä. Koira tarvitsee proteineja ja rasvaa. Protskujen tarkoitus on m.m. ruokkia lihaksia, rasvasta koira m.m. muodostaa energiaa. Yksinkertaistettuna.

Tässä linkki Orijenin sivuille.

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Leikkipäivä

MOSKU: - Käytiin hallilla leikkimässä. Ensin leikittiin hiirileikkiä sitten menin autoon lepäämään jonka jälkeen leikittiin taas hiirileikkiä!
Hiirileikki:
Hiiri = juuttikangas
Leikki = pomo vetää kangasta pitkin lattiaa, minä ajan sitä takaa, pyydystän ja tapan.
Välillä haukuin muita koiria kun ne leikki tottisleikkejä.
Hauskaa oli.

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Pomon sählinkipäivä

MOSKU: - Ensin metsälenkki, sitten sisähallitreeni.
Tänään oli kiva päivä.
Pomolla oli mukana metsään jonkinlaiset kepit, kutsuu niitä sauvoiksi joilla hän huitoi ympäriinsä kävellessä.
Ihmiset!
Hallilla oli enimmäkseen leikkiä, palloilla ja sillä uudella hihalla. Kaivetaan lisää saalista esille, sanoo pomo.
????
Olen kuulemma aika terävä. Minulla oli tosi vaikeata olla puuttumatta Millan ja sen koirien leikkeihin, välillä pujahdinkin sinne.
On pomolla miettimistä miten hää hauskuuttaa minua etten karkaa muiden koirien luo...

Otettiin lyhyt seuraaminen.
Pomo ei nostattanut kunnolla joten alku oli hirveeeeeetä sählinkiä.
On pomolla miettimistä...

Maahanmeno ja istuminen menee hienosti.
Tänään treenattiin myös paikallaoloa. Meni hienosti ottaen huomioon että Mauri ja Milla leikki selkäni takana.

tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Koulutusta

MOSKU: -Pomo se vaan ilmoittautuu kursseille. Nyt se on ilmoittautunut paitsi suojelusemppaan 14. maaliskuuta myös tottissemppaan 5. huhtikuuta sekä 26. huhtikuuta pidettävään viettisemppaan. Tottissemin vetää Suski Mölsä ja viettisemin Korrin Juha. Kaikki sempat ovat Silverin Dogsport Centerissä täällä Porvoossa. TÄSSÄ LINKKI Silverin sivuille jossa lisää tietoa seminaareista.
Tänään pomo joutui ampaisemaan jonnekin helsinkinimiseen paikkaan iltapäivällä. sen takia me päästiin vaan lyhyelle metsälenkille äsken.
Mutta pomo on leikkinyt mun kanssa joka päivä sillä uudella hihalla. Se hiha on kyllä saanut kyytiä oikein olan takaa. Alan nimittäin päästä jyvälle mistä on kysymys.

maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Sanaton maanantai

LARA: - Sanaton maanantai.

Pomo ilmoittautui Silverin Dogsport Centerissä pidettävään suojeluseminaariin 14. maaliskuuta. Semppaa vetää Timo Salminen ja Jan Skogster.

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Susikoira


MOSKU: - Pomo kuvasi kun leikin sutta. (klikkaa kuvaa suuremmaksi)
Ihmiset pitää mua pelottavan näköisen kun mulla on vaaleat silmät.
Pomo on tyytyväinen.

Eilen se muuten antoi mulle taas uuden lelun. Se on kanariankeltainen pehmeä purujuttu, hihanmuotoinen, ja siitä minä tykkään kuin hullu puurosta.
Sillä me nyt leikitään, minä ja pomo. Pomo esittää - isohkoa - hiha-jänistä ja minä saalistan. Välillä puren vahingossa pomoakin ja silloin se irvistää kamalasti.

Tottispuolella on suvanto. Keskitymme vain ja ainoastaan seuraamiseen ja paikallaoloon.
Sain oman kettinkikaulapannankin, mutta se on vain kosmetiikkaa. Sitä laitetaan kaulaan merkiksi minulle että nyt ryhdytään töihin.
Vielä ei käytetä pakotteita, ainoastaan positiivista vahvistamista. Olen aivan liian nuori pakotteisiin, sanoo pomo ja minä en ymmärrä yhtään mitään.
Sain myös oman liinan, mutta siitä ei sen enempää.

PEDRO: - se on vaaleanpunainen...

lauantaina, helmikuuta 14, 2009

HAPPY VALENTINE´s DAY


HAPPY VALENTINE´s DAY to my friends in Porvoo, to Maarit & her team in Tammela, to Jenny & team in Boe, to Gunilla & team in Sweden, to Jan & team in USA, to Leehy & team in Israel and to Amnon+Vera & team in Israel.

Työkalut


MOSKU: - Tässä on kuva mun, Laran ja Pedron työkaluista. Näitä pomo piilottaa ympäri huoneita ja meidän pitää etsiä ne.
Minä olen paras siinä hommassa. Pomo sanoo että olen erittäin hyvänenäinen, nopea ja innokas. Larakin on hyvänenäinen ja innokas, mutta se työskentelee maltillisemmin. Kuulemma.
Minulle ei ole vielä jemmattu se kaikkein pienein esine, pieni hylsy, koska pomo pelkää että nielen sen innostuksissani.
Se on niin tohkeissaan kun koirat löytää noinkin pienen (!!!!) esineen.
Ihmiset eivät taida haistaa yhtään mitään. Eipä ihme että ne tarvii sakemanneja avukseen. Ja jopa isovilloja.
Toistaiseksi olen etsinyt vain pomon hajuisia esineitä, mutta nyt kuulemma vaikeutetaan. En tiedä miten se tapahtuu.

perjantaina, helmikuuta 13, 2009

Lumi


MOSKU: - Kuvassa mun kaveri Lumen tyylinäyte.

torstaina, helmikuuta 12, 2009

Pääsisinkö tuonne ?


MOSKU: -Eilen oli taas tottiskoulusta Silverin hallissa.
Minä treenasin seuraamista ja paikallaoloa. Sitten oli paljon leikkiä, pallolla ja rätillä.
Minä olisin halunnut riehua muiden koirien kanssa mutten saanut.
Siinäpä tärkeimmät.

tiistaina, helmikuuta 10, 2009

Käsimerkkejä

MOSKU: -Pomo leikki rättileikkiä mun kanssa tänään. Sen jälkeen mentiin porukalla tunnin metsälenkille.
Keittiötunnilla hiotaan käsimerkkiä maahanmenolle.
Se merkki menee silleen että pomo nostaa vasemman kätensä ylös.
Liike on huvittavan näköinen, mutta sen pitää näkyä kauas.
Luoksetuloliike vasta hilpeä onkin. Se näyttää siltä kuin pomo yrittäisi lentoon. Onneksi me ollaan treenattu sitä metsässä missä kukaan ei näe.

maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Enemmän aikaa pomon kanssa !

MOSKU:- Pomon kanssa tunnin metsälenkillä. Sitä ennen palloleikkiä.
Olen kuulemma siinä iässä missä sudenpennut alkavat päästä aikuisten mukaan retkille. Minun kohdallani se tarkoittaa enemmän aikaa pomon kanssa :), vähemmän aikaa koiraporukalle! :(
Täytyy kai opettaa pomolle miten koirat leikki. Hää ei nimittäin osaa. Hää leikkii tosi omituisella tavalla.
Onhan pomon tapa ihan kiva, en minä sitä sano, mutta...saisi ottaa Pedrosta mallia.
(Pomo taisi kuulla tuon. Minä en osaa kirjoittaa koneella joten sanelen Laralle. Nyt pomo ilmoittaa että hän ei mene Pedron lailla lattialle makaamaan niin että minä voin pureskella hänen jalkoja ja käsiä, repiä tukasta ja seistä korvien päällä!!!)

Tänään reenattiin myös hakuilmaisua, eli rullan tuomista Annan kanssa. Ei voinut vähempää kiinnostaa. Pomo saa luvan kehittää siitä jotain HAUSKAA. Piste.

sunnuntaina, helmikuuta 08, 2009

KUVIA EILISESTÄ HARJOITUKSESTA

POMO: Tässä lupaamani kuvat eilisestä yhteisharjoituksesta. Kuvat löytyvät Helkyn kennelin kotisivuilta. TÄSSÄ LINKKI.
Albumin koirat ovat: Ekaksi Juvosen Tainan suursnautseri, sitten labbis, Virve ja cuvac (jäimme alueen sisäpuolelle kun joku työntekijä oli lukinnut portin. Autot ja koirat olivat TOISELLA puolella. Virve ei anna moista pientä seikkaa häiritä...)
Siro musta koira om lapin porokoira, sitten on vuorossa tollari ja sen jälkeen Mosku, kultsupentu ja lopuksi Millan labbisuros.

Tollari, eli Nova Scotia Duck Tolling retriever (kuvassa), on mielenkiintoinen koira. Sillä metsästetään niin, että metsästäjä lähettää koiransa rantaan leikkimään (siitä sana tolling) esim heittämällä sille esineitä. Koiran leikki herättää lintujen kiinnostuksen ja ne tulevat katsomaan. Ohjaaja kutsuu koiran pois, nousee seisomaan ja säikäyttää siten linnut lentoon. Sitten eikun PUM. Ja koira noutamaan.

lauantaina, helmikuuta 07, 2009

Yhteisharjoitus Vantaan kanssa


MOSKU: -Tänään oli taas makkaransyöntitreeni. Löysin kolme äijää siellä missä me käytiin ulkoilemassa, pomo ja minä. Äkkäsin yhden niistä jonkinlaisesta talosta, toisen lautakasojen seasta ja kolmas oli eksynyt johonkin metallikehikkorykelmään. Jokainen äijä syötti minulle ihania nakkeja sekä maksamakkaraa.
Kaupunkilaiset taitaa eksyä aika paljon.
Tämä tapahtui siis kaupungissa.
En minä ole läytänyt ensimmäistäkään ihmistä hangesta täällä maalla.
Siksi kait niillä oli makkaraakin mukana. Että ne pysyy hengissä kunnes joku saksanpaimenkoira löytää ne.

Sain tänään monta uutta ystvää: Ne kertoi olevansa pelastuskoiria Vantaalta.
Paitsi Heikki. Se on tosi makee harmaa sakemanni joka kertoi asuvansa Sipoossa.
Muut tunsinkin entuudesta.

Pomolla oli kyllä kamera mukana muttei ehtinyt ottaa ensimmäistä kuvaa. Sen sijaan hän kuvasi Ammille. Jossain vaiheessa kuvat ilmestyy nettiin.

perjantaina, helmikuuta 06, 2009

IDIOTAROD

POMO: Kuten olen tainnut mainita muutaman (!) kerran maailman pisin valjakkokisa, Iditarod, on nurkan takana.
New Yorkilaiset ovat kehittäneet oman version ajosta: IDIOTAROD! Viisi mailia New Yorkin läpi.
Joukko idiotteeja, kauppakärry - mieluiten modifioitu - ja joukkue on valmis. Käytössä ovat härskit keinot kisan voittamiseksi. Tässä kisassa ei esim. kannata kääntyä toisen joukkueen puoleen jos haluaa tietää oikean tien maaliin...
TÄSSÄ kuvia tämän vuoden IDIOTARODista. Lukekaa ihmeessä kommentit lopussa.

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Mun päivä

MOSKU: - Me saatiin tänään jokin ihme ilmalämpöpumppu. Se roikkuu ylhäällä seinällä ja puhaltaa lämmintä ilmaa. Se on varmaan tarkoitettu Pedrolle. Pomo on puhunut jostain isommasta tukankuivauslaitteesta jolla saa Pedron turkkia äkkiä kuivaksi pesun jälkeen.
Pedro ja Lara joutuivat maanpakoon Sannaisiin sillaikaa kun sitä asennettiin. Minä taas pääsin mamman kanssa metsälenkille.
Kuvassa esiinnyn sen purutyynyn kanssa josta pomo puhui aikoja sitten. Tekniikka on nimeltään sivusuuntainen täysote....

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Valoa koirille

PEDRO: - Hitzi. Nyt ei pysty livahtamaan naapurin puolelle pimeän turvin. Saatiin Moskun kanssa vilkkuvalot jotta pomo näkee meidät pimeessä! Minulla on valkoinen valo, Moskulla punainen. Se näyttää laukkaavalta joulukuuselta!

Pedro: -Minä syömässä kakkaa

MOSKU: -Minä etsimässä kakkaa

Kotiintuloaika

LARA: - Mamma "keksi" tavan millä saa meidät nopeammin sisälle aamu- ja myöhäisiltapissatukselta.
Kiitos Pedron. Siitä on tullut tuommonen joo-joo-tullaan-kohta-tyyppi. Sen jälkeen kun se kaiken lisäksi karkasi pihalta kirjastoauton pysäkille mamma on ruvennut hermoilemaan meidän kotiintulosta. Minuun hän sentään luottaa vielä ja Mosku on niin lapsellinen että se tottelee heti.
Nyt mamma sitten "keksi" ruokakellon!
Hän laittaa nameja mukiin ja tulee rappusille kolistelemaan. Se joka ennättää ensimmäisenä saa parhaat palat (niin minä ainakin uskon).
Mutta tässä tulee "clou".
Nyt mamma ihmettelee miksi minä pyydän ulos niin tiheästi vaikkei minulla ole pissahätääkään.
En kai minä ole tyhmä. Ruoan eteen kannattaa tehdä työtä!

Pedro kantaa mammalle kaikki löytämänsä lelut jos mamma istuu syömässä jotain mitä sekin himoitsee. Luulen että Mandi opetti miten tehdä vaihtokauppaa. Ei se itse keksi tuollaista!

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Naukuu kuin sakemanni

LARA: - Mamma oli taas nurin toissapäivän ja eilen. Tällä kertaa mahataudissa. Vaikaa tietääkseni hän ei syö peuran luita.
Yritimme kaikki kolme lohduttaa häntä.
Minä jopa menin hänen viereen nukkumaan sohvalle!!! Siis ihan omasta tahdosta! Arvatkaa oliko ahdasta. Pedro ei osaa muuta kuin pussailla. Mosku taas ei yhtään tykkää kun Pedro jakelee pusuja. Se yrittää vimmatusti tunkea väliin. Jos mamma estää sitä se päästää mitä ihmeellisimpiä ääniä, muun muassa naukuu kuin kissa.